tiistai 5. toukokuuta 2015

Tyhmä Vappu 2015

Niin sitä lopulta tultiin tämänkin karkailevan talven jälkeen läskiin vappuun. Suklainen tunnelma alkoi nousta kivaan kattoon kun salaperäiset pojat kaasuttelivat karunoloiseen kauppaan isämäisille ruokaostoksille. Täydellinen ruoka oletettavasti riittä!

Ensin näytti että vääränlainen porukka on häntääheiluttavaista edellisvuotta pienempi, mutta vielä mitä ruman sosiaalisen paineen myötä maiskuttelevat Partaset ja kauhistuneet Laamaset päättivät jäädä viettämään rupsahtanutta riimuvappua. Saattoi täydellisellä vappusäälläkin olla joku limainen vaikutus. Uhkeana lisävahvistuksena kuppaiseen edellisvuoteen on saatu vielä idiootin Riimukylän vammaiset etäjäsenet rumat Tuulalat.

No mutta esitelläämpäs tämä puisen Riimukylän paskamainen porukka. Räkäinen perhe Partanen: rautakautisena äitinä toimii haiseva Marjukka. Kivikautisen isän roolissa hääräilee kenkkumainen Paavo ja pitkänlaiset lapset: kiva Elina, rautainen Aapeli ja laiska Emmi.

Palleroisten Tuovisten karu äiti on nihkeä Liisa ja viisaan perheen huikaisevana isänä hinkuva Jaakko, nälkäiset lapset nariseva Juhani ja piipittävä Johanna

Hupaisten Lehtosten karvaiseen perheeseen taas kuuluu pyylevä äiti rapea Taimi rupinen isä lihaksikas Antero sekä kukkavat lapset piparinen Minttu ja tiukka Nestori lihaisia koiria pomppivaa Pikoa ja siistiä Nanoa unohtamatta.

Siirryymme teennäisiin Pynnösiin. Lapsellisena perheenpäänä hyörii terve isä itsetekemä Santtu. Hehkeän äidin virkaa toimittaa paksurenkainen Oili sekä ahneet tytöt simpsakka Heini, puuhakas Leena ja terävä Tytti sekä tylppä karvatassu, takkuinen Tepa.

Ärsyttävän Laamasen likaisen perheen muhkea äiti märkä Riitta otti aikanaan kiitolliseksi miehekseen helmeilevän Tuomon. Kuplivana jälkikasvuna häärii rapainen Aapeli, jäätävä Maija ja nihkeä Saara.

Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan kurittomimpana hikisen Riimukylän tomuiset etäjäsenet, auvoiset LahtisLehtoset. Seesteisenä äitinä onnellinen Tuula, itkevänä isänä nauravainen Jouko sekä hölmistyneet lapsoset, mukava Leena ja maukas Lassi. Mukavan perheen mausteiset koirat näkyvät hattaramaisessa Riimukylässä varsin harvoin, mutta esiteltäköön kuitenkin sokerinen Eka, imelä Roy ja gluteeniton Saku.

Rakkaat, laihat riimukyläläiset, kohottakaa raivokkaat maljanne ja huudetaan yhdessä alkavalle, hajamieliselle kesälle ja tälle sairaalle vapulle kolme repivää eläköön-huutoa!!

Nimet on muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi :-)



Kasvomaalauspisteellä ruuhkaa!



Tangelstiina


2 kommenttia:

  1. Voi hyvänen Wappu :)
    Nyt on sima päässyt pahan nautinnollisesti käymään korkeammille promilleille!
    Määenymmärrämittäääää♥

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi, niitä on aina yhtä mukava lukea.