maanantai 18. helmikuuta 2013

Sankareita satunnaisia

Kotoliving-lehti ilmestyi ensimmäistä kertaa viime joulun alla. Lehdessä alkoi neuleohje villatakille, joka kootaan erilaisista tilkuista, satunnaisista sankareista. Ohjeita tipahtelee lisää aina kolme per lehti sekä yksi perjantaisin netissä. Alun ohjeet ovat vaativuustasoltaan hyvin maltillisia, joten aloittelijaltakin luonnistuu kyllä.

Innostuin kovasti, mikä oiva tilaisuus tuhota pieniäkin lankanöttösiä! Värimaailmaksi valitsin vihreä-harmaa-beige-musta.

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja tämän ohjeen kohdalla ei voida oikein menestyksestä puhua. Ohjeita tipahtelee miltei viikottain, eli lupaus on melkein pidetty. Netissä olevat ohjeet löytyvät melkein kaikki, kun käyttää tageja "satunnaisia sankareita" sekä "viikon tilkku". Lisäohjeita voi lueskella postausten kommenttien seasta, sieltä löytyy apuja myös niiden tilkkujen kanssa, joiden ohjeet ovat jääneet puolitiehen.

Pilkunviilaajaa tällainen ahistaa! Tekijät osaisivat kyllä, taitaa olla vain liian kiirus. Puutteet olisi helposti korjattavissa, niistä on annettu palautettakin, mutta mitäpä sitä asiakasta palvelemaan.

Kaikesta ärsytyksestä huolimatta olen edelleen innoissani tästä projektista. Ärsytyksen voimalla olen itse onnistunut poistumaan omalta mukavuusalueeltani! Miten hyvää tekee pitää ohjeita viitteellisinä. Testailen eri neuleohjeista erilaisia pintakuvioita ja palmikkoja, kirjottelen muistiin neuletiheyksiä ja nautiskelen pikku tilkkusten teosta kuin välipaloista konsanaan. Tosi villiä :D.

Sain syksyllä tuliaisia Virkkuukoukkusesta,
diagnoosi se on tämäkin <3

Alkuun säntillisesti kaksi kutakin ohjetilkkua...

Saas nähdä mitä tästä tulee,
mutta niin on sekaisin erilaisia villalankoja
kuin puuvillalankojakin


Melkein niinku vihree vai?
Muttakun tuo keltanen Hanko huusi niin lujaa lankahyllystä,
että pakko se vaan oli mukaan ottaa...

Homma pääsee vauhtiin!
Otoksia ohjeista lehdistä Moda 5/2011
sekä Novita kevät 2010

Johtaja henkilökohtainen lemppari -kisassa


4 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä tästä projektista seuraa. Ainakin nuo tilkut itsessään on jo todella kauniita. Ihania pintoja.

    Ja tuo magneetti... se suoraan sanottuna huusi sun nimeäsi, siksi se oli pakko päästää oikeean kotiinsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo magneetti on hyvänmielentuoja :) Kiitos että se pääsi uuteen kotiin.

      Poista
  2. Voihan neuloosi =D
    Miten multa on jäänyt tämä kokonaan noteeraamatta. Sekä tuo kohta lehdessä että tää sun postaus. AUTS!
    Ja siis tuosta olisi tarkoitus tulla villatakki!!
    Tätä on nyt sitten jatkossa sun kyllä ihan pakko meillekin näyttää tiuhaan miten etenee, jookosta!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lupaan yrittää etenemisen esittelyn suhteen. Niin monen asian jalkoihin tahtoo bloggailu jäädä, mutta aina sitä välillä onnistuu :).

      Poista

Kiitos sanoistasi, niitä on aina yhtä mukava lukea.