maanantai 13. elokuuta 2012

83 syytä hymyyn!

Viherpeukaloinnit ovat tuottaneet hyvää mieltä silmille. Uskomattoman kauniita nuo kasvit, osa kukistakin. Ja kasvua on koukuttavaa seurata, tiedä sitten miksi, mutta ei kai sillä niin väliä.

Hampaita ihan naurattaa, 83 herkkua kypsymässä!
Aiempina vuosina lukumäärän on voinut
esittää yhden käden sormilla,
joten perinteitä kunnioittaen omput piti laskea.
Ei millään malttaisi odottaa.

Kypsy, kypsy, miksei se jo kypsy?


Kärhö. Nimikin saa jo hyvälle tuulelle.
Oletteko ihailleet Matonkuteen kuvaamia kärhöjä? Kannattaa.


Kurpitsa nappaa hernettä kädestä kiinni.
 

En ole yksin mieltymykseni kanssa

Yrttitarha ikkunalaudalla on ollut aivan hitti!
Tuoksu, näky ikkunasta, maku, läheinen sijainti keittiöön nähden
ja poissa reviirinmerkkaajien ulottuvilta.

Ei ole tuohesta suut, ei.



Nämä ne vasta maistuukin, ja karviaiset.
Saa ihan varansa pitää,
että meille kahdella jalalla liikkuvillekkin riittää.
Pitänee viedä koirapojat mustikkametsään,
niin ei tarvitse marjansyöntiänsä rajoittaa.

3 kommenttia:

  1. Ihanat karvaiset kaverit!!
    Meillä aikaisemmat mäyräkoirat söivät kasvihuoneesta kurkkuja =D
    Herneistä norkkasivat aina palkojen kuoret.
    Tarkkana saat olla jotteivät vie tosiaan kaikkia, nuo ihanat =D

    VastaaPoista
  2. Onkohan tänä vuonna jotenkin runsas omenainen vuosi, kun meilläkin puu notkuu. Laskettu ei ole vielä, mutta varmaan pitäis. Yksi maisteltiin, mutta oli aika kirpsakka.

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi, niitä on aina yhtä mukava lukea.