Pari vuotta sitten ihastuin harmaasävyiseen virovillavyyhteen Tallinnan joulumarkkinoilla, mukaanhan se lähti. Meni aikaa, näin Petunian ohjeen ja se jäi mielen sopukoihin. Jossain blogissa oli monochrome-petunia ja se oli siinä! Emmo järjesti aivan mainion arvonnan (en käsitä miksei sen suosio ollut huikea?) ja jos tuollainen huivi ei ole yhtä kuin Tingelstiina, niin ei mikään. Noo, käsialani on puikoista-kuuluu-nitinää tiukkuudeltaan, mutten tullut silti tarkastaneeksi tiheyttä. Sitkeästi tein loppuun, mutta päättely jäi ja huivi uppoutui käsityökorin uumeniin lojumaan, niin harmitti sen onneton koko.
Joten purkoosia kehiin, ei se siitä murehtimalla sopivammaksi kasva.
Vieraileva ruttukin ihmettelee, mitä sitä noin pienellä huivilla tehdään! |
Jäähyväisheilaukset |
Mitenkään ei malttaisi odottaa, mutta koska olen asettanut itselleni loppuvuoden tavoitteeksi vähentää keskeneräisiä töitä, niin pari niistä on viimeisteltävä ennenkuin (taas) aloittaa uuden työn.
Minulla on ongelma. En pidä siitä, miltä langat kerittynä näyttää. Vyyhdellä langat hivelee silmää, mutta eipä niitä auta siitä suoraan neulomaan ryhtyä. Kerät pyöriikin ärsyttävästi pitkin lattioita, holtittomasti keräävät koirankarvat hyvään jemmaan. Keriminen myös lennättää pölyä hirveen hirveen paljon ja minä olen laiska siivoamaan. Kerimiskoneen hankinta olisi tällaiselle sunnuntai-neuloskelijalle silkkaa turhaa materialismia, omatunto ei moiseen suostu. Ei ole suuret murheeni nämä, mutta silmiin sattuu katsella.
Purkoosi on mahtava sana. Ja itse olen ainakin todennut että oli kyseessä sitten neulonta tai ompelu, niin yleensä parhain tuotos syntyy kun joutuu harrastamaan hieman purkoosiakin. Ja neulonnassa tuo materiaalikaan ei juuri mene hukkaan.
VastaaPoista